Aleksi Hernesniemi

Miksi oikeisto kannattaa EU:ta ja tukipaketteja, vaikka sen ei pitäisi?

  • Miksi oikeisto kannattaa EU:ta ja tukipaketteja, vaikka sen ei pitäisi?

Oikeistolaisuus elää Suomessa nyrjähtänyttä aikaa, sillä käytännössä Suomen ”oikeistopuolueet” seisovat EU:n ja sen hiljaisen liittovaltiokehityksen takana. Tämä on sinänsä nurinkurista, sillä oikeistolaisuuden perusta on muun muassa vapausaatteessa, pienessä verotuksessa, minimivaltiossa ja itsemääräämisoikeudessa. EU:sta tuleva sääntely ja liittovaltiokehitys edustavat juuri päinvastaista tavoitetta. EU tarkoittaa nimenomaan lisää hallintoportaita, veronkorotuspaineita, lisää byrokratiaa, lisää virkamiehiä, vähemmän itsemääräämisoikeutta kansallisvaltiolle ja siten vähemmän henkilökohtaisia vapauksia. Raamattupiirejäkin luulisi kiinnostavan, minkälaista Baabelin tornia EU:sta ollaan luomassa. Kun verrataan Suomen oikeistoa Yhdysvaltoihin tai Isoon-Britanniaan, huomataan merkittäviä eroja.

Ison-Britannian konservatiivipuolueen filosofiaan kuuluvat esimerkiksi pieni verotus, itsenäisyys ja itsemääräämisoikeus. Puolue kannattaa kansanäänestystä EU-jäsenyydestä. Ison-Britannian libertaaripuolue taas toteaa suoraan, että EU:sta on erottava, koska hajautettu hallinto on parhaaksi: ”For whether we agree or disagree on issues such as an independent Scotland, our first priority should be making the case for the UK’s immediate withdrawal from the EU, so as to re-gain basic freedoms such as negotiating our own national trade policy and domestic working practices". Yhdysvaltain republikaaninen puolue (GOP) toteaa periaatteissaan: ”We support the review and examination of all federal agencies to eliminate wasteful spending, operational inefficiencies, or abuse of power to determine whether they are performing functions that are better performed by the States. These functions, as appropriate, should be returned to the States in accordance with the Tenth Amendment of the United States Constitution”. Osavaltioille on siis palautettava niille kuuluvat oikeudet ja liittovaltion on lopetettava tuhlaus sekä vallankäyttö. Yhdysvaltojen teekutsuliike (TEA Party) kuvaa liittovaltion kasvanutta roolia seuraavasti: ”The government has become too big and too powerful and many of those in Washington have grown out of touch with the citizens they represent.” Liittovaltion ongelma on, että se ei enää edusta kansaa, vaan päättäjät elävät suorastaan eri maailmassa. Tea Party Tribunessa kirjoitetaan: ”Without states’ rights, the people are no longer sovereign. When this happens, the federal government becomes the master, not the servant, of the people.” Liittovaltiosta ei saa siis muodostua herraa, vaan vallan on oltava osavaltioilla itsellään. [tummennukset omia]

Onkin suuri mysteeri, kuinka Suomessa oikeistolaiset ja konservatiivit ovat ryhtyneet kannattamaan EU:ta, vaikka se on luonteeltaan sosialistinen järjestelmä kaikkine byrokratioineen. Lisäksi liittovaltiokehitys sotii Suomen kansallista itsemääräämisoikeutta vastaan, mikä itsessään luulisi riittävän syyksi vastustaa EU-byrokratiaa. Kokoomuksen verkkosivuilla todetaan: ”Vahva EU on jokaisen suomalaisen etu. Siksi Kokoomus haluaa määrätietoisesti kehittää EU:ta suomalaisten kannalta järkevään suuntaan.” RKP taas toteaa: ”RKP pyrkii toimimaan eurooppalaisen yhteenkuuluvuuden lisäämiseksi. Vahva ja neuvottelukykyinen EU on edellytys sille, että Suomi ja muut jäsenvaltiot voivat pärjätä globalisoituvassa maailmassa.” Kun Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa oikeisto- ja konservatiivipuoleet haluavat heikompaa liittovaltiota, Suomessa halutaan päinvastoin enemmän ylikansallista ohjausta. Kristillisdemokraattien kantaan sisältyy liittovaltiovastaisuus ja kansanäänestykset, mutta toisaalta: ”Haluamme kehittää Euroopan unionia jäsenvaltioiden yhteistyönä, joka edistää avointen sisämarkkinoiden kautta työllisyyttä ja hyvinvointia.” Tämä ei ole kuitenkaan vaatimus EU:n purkamiseksi, vaan päinvastoin hiljainen hyväksyntä EU:n paisumiselle. Huvittavinta onkin, että Suomen Kommunistinen Puolue menee oikeistokonservatiivisella EU-linjalla jopa Kokoomuksesta ohi: ”Toisenlaisen Euroopan rakentaminen ei ole mahdollista Euroopan unionin sopimusten puitteissa. Se edellyttää irtautumista nykymuotoisesta EU:sta. SKP:n mielestä EU:n rakenteita ja toimivaltaa on ryhdyttävä purkamaan ja päätäntävaltaa on palautettava ihmisille itselleen.” [tummennukset omia]

Suomi on ollut Euroopan Unionin jäsen kahden vuosikymmenen ajan. Kauan aikaa sitten on kyetty ennustamaan, että EU:sta tulee vähitellen liittovaltio. Vähän kerrallaan Suomesta siirretään päätösvaltaa ulkomaille ja kansallinen itsemääräämisoikeus kapenee. Välillä tulee kriisi, jonka varjolla taas voidaan perustella uutta vallansiirtoa ja budjetin kasvattamista. Jos muutos tehtäisiin liian nopeasti, ihmiset huomaisivat vedätyksen. Lopulta Suomen eduskunnasta muodostuu pelkkä kumileimasin, joka hyväksyy Brysselissä tehdyt päätökset. Tämänkö puolesta on aikoinaan sodittu? Mitä itsenäisyys on, jos emme voi päättää omista asioistamme? Vielä muutama vuosikymmen sitten ei olisi voinut varmaan kuvitellakaan, että 2000-luvulla EU:lla voisi olla oma raha (euro), keskuspankki (Frankfurtissa) ja parlamentti (Brysselissä).

Vihervasemmistolle EU-liittovaltio on uusi keino lisätä sosialismia ja ylikansallista sääntelyä. Siten saadaan enemmän valtioiden sekä maanosien välisiä tulonsiirtoja, eli rahaa siirretään Suomesta ulkomaille. Vihreille EU on keino tiukentaa ympäristölainsäädäntöä ja rahoittaa luonnonsuojelua. Mitä enemmän EU:lle annetaan valtaa, sitä enemmän saadaan Suomeen byrokratiaa ja viherveroja. Lisää rikkidirektiivejä, joilla Suomen kilpailukykyä heikennetään. Lisää rajoittamatonta maahanmuuttopolitiikkaa ja kehitysapua. Hyvin konkreettinen esimerkki sokeasta maailmanparannusvimmasta on taakanjakomekanismi, jonka tavoitteena on jakaa Välimereltä tulevien laittomien maahantulijoiden aiheuttamaa painetta EU-maiden kesken. Vihervasemmiston kannalta EU:n liittovaltiokehitys on siten johdonmukainen tavoite. Sen sijaan Keskustan motiivi EU:n vankkumattomana tukijana on suuri kysymysmerkki. Mitä sellaista EU on tarjonnut maanviljelijöille, mitä Suomi ei olisi kansallisesti voinut tehdä?

EU on joillekin yksinkertaisesti elämää suurempi projekti, jonka ei anneta kaatua. Ilmaisia lounaita, kielten iloista sekamelskaa, ikuisen rauhan kiiltokuva ja mitä vielä. EU ei tule purkamaan itse itseään erityisesti siksi, koska se on poliitikoille ja virkamiehille hyväpalkkainen työpaikka. Tätä suurta hallintojärjestelmää rahoitetaan suomalaisten veronmaksajien rahoilla, mutta vastineeksi saatu äänivalta on marginaalinen. Suomen äänivalta EU:n parlamentissa on alle 2 prosenttia. Jos osakkeenomistaja kerskuisi yhtiökokouksessa 2 prosentin äänivallalla (kuten nyt EU:n vaikutusmahdollisuuksien suhteen uskotellaan suomalaisille), häntä pidettäisiin yksinkertaisesti typeränä. Vaaliteltoilla voidaan lupailla, että ”kyllä meidän Pena siellä ee-uu:ssa puolensa pitää”, mutta todellisuus on aivan muuta. Poliitikkojen retoriikka ”EU:n kehittämisestä” tarkoittaa vain sitä, että jatketaan nöyristelyä isojen maiden edessä. Kyllä Suomi maksaa, kuten on tähänkin asti tehnyt. Suomen oikeistolaisten ja konservatiivien tulisi tehdä ideologinen uudelleentarkastelu ja todeta, että Suomen on erottava EU-liittovaltiosta ja alettava taas päättämään omista asioista itsenäisesti. Vapaakauppaa ja kansainvälisyyttä oli ennen EU:ta – ja tulee olemaan EU:n jälkeenkin.

Yksi syy oikeiston EU-palvontaan on luultavasti siinä, että Neuvostoliiton romahduksen myötä EU-jäsenyys nähtiin ikkunana länteen. Tämä on kuitenkin harhaluulo, koska länsimaisuus ei ole sidoksissa valtion EU-jäsenyyteen. Länsimaisuus riippuu kansasta itsestään, sen tavoista, kulttuurista ja kuinka nämä kaikki heijastuvat kansalliseen lainsäädäntöön. EU:n ulkopuoliset valtiot Norja, Islanti ja Sveitsi ovat selkeästi länsimaita ja niissä vallitsee vakaa yhteiskuntajärjestelmä. Euroopassa EU:hun eivät kuulu myöskään esimerkiksi Liechtenstein, Monaco, San Marino, Andorra, Vatikaani, Färsaaret, Grönlanti, Mansaari ja Kanaalisaaret. Ovatko näiden alueiden ihmiset epälänsimaalaisempia tai epäkansainvälisempiä, kun eivät ole päässeet EU:n ”ytimeen”?

Liittovaltiokehityksen lisäksi toinen nyrjähdys on euromaiden tukipakettipoliiikassa. Suomi on sitoutunut pelastamaan ulkomaisia pankkeja, jotta yhteisvaluutta euroa voidaan tekohengittää. Suomen oikeisto seisoo eurooppalaisen tukipakettipolitiikan takana, vaikka näiden tulisi vastustaa valtion väliintuloa markkinoille. Euro ei toimi ja se uskalletaan onneksi jo myöntää. Mutta mitä siitä seuraa? Pelkkä tosiasian toteaminen ei vielä pelasta Suomea, vaan asialle on tehtävä jotain. Monet asiantuntijat ovat markkaan palaamisen kannalla. Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori J.P. Roos on todennut, että Suomen on otettava kelluva markka käyttöön. Kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen on sanonut, että eurojärjestelmä on katastrofi ja kelluva valuutta olisi Suomelle edelleen paras ratkaisu. Pankkiiri ja rahoitusprofessori Michael Pettis on todennut, että eurokriisi johtaa lopulta tienhaaraan, jossa on valittava joko liittovaltio tai omaan rahaan palaaminen. Me voisimme toivoa parasta, että 5-10 vuoden päästä eurokriisistä päästään eroon ja Suomen asiat paranevat. Odottelun riski on, että talouden alamäki jatkuu yhä syvemmälle. Tai sitten voimme ottaa kohtalon omiin käsiimme, ja irtaudumme yhteisvaluutasta mahdollisimman pian. Reaktiivinen politiikka on ajopuuna menemistä ja kuvastaa poliitikkojen heikkoutta tehdä ratkaisevia päätöksiä ratkaisevalla hetkellä.

Kaikki kansallisvaltiot ajavat omaa etuaan maailmassa. Voiko niin hölmöä kansaa olla, joka ei niin tekisi?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat